Oletko nälkäinen vai janoinen?

Villissä luonnossa

Sanotaan, että villissä luonnossa selviää kolme tuntia ilman suojaa, kolme päivää ilman vettä ja kolme viikkoa ilman ruokaa. Lyhytaikainen tavoitteesi on siis ensin löytää jotain pään päälle, puhdasta vettä juotavaksi ja vasta sitten voit alkaa miettimään ruokaa.

Jos et löydä vettä ensimmäisen kahden päivän aikana, se läheinen mutainen vesilammikko minkä vieressä olet nähnyt eläinten ulostetta, alkaa vaikuttaa yllättävän houkuttelevalta. Ero tulee tarpeiden kohdalla. Veden kanssa joudut laskemaan laatustandardia 72 tunnin jälkeen, mutta ruoan suhteen voit jättää mätänevät raadot ja tuntemattomat sienet noin 500 tunnin ajan syömättä. Voi jopa olla järkevää laittaa erityisen paljon työtä ja valmistelua jonkin ansan valmisteluun mihin saat houkuteltua riistaeläimen joka ravitsee sinua monta viikkoa, sen sijaan että keräilisit vain marjoja. Tärkeintä on siis tietää, mitkä tavoitteet pitää saavuttaa lyhyessä ajassa ja mitkä voivat odottaa hieman pidempään ja saattavat vaatia enemmän työtä.

Arjessa ja työssä

Omien tavoitteiden ja tarpeiden tietäminen ja tiedostaminen on kriittistä myös silloin, kun kyse ei ole hengissä selviämisestä. Onkin tärkeää huomata, mitkä asiat elämässä muistuttavat enemmän vettä ja mitkä ruokaa. Niiden asioiden kohdalla jotka tahdomme ”Nyt ja Heti”, saatamme laskea laatustandardeja liikaa. Erinomainen esimerkki ”janon tunteesta” löytyy tilanteesta missä ihminen elää puutteessa parisuhteen tai seksin suhteen.

Toistuvilla lyhyemmillä suhteilla joku saattaa tyydyttää yksinäisyyden tunnetta janonomaisesti. Toisissa taas tyydyttämätön jano näkyy selkeästi ja voi tehdä parisuhteen löytämisestä entistä hankalampaa. Puute ei ole viehättävä piirre, kun taas yltäkylläisyys on. Puutostilassa onkin vaikea tuntea itseään yltäkylläiseksi, vaikka juuri siihen pitääkin tähdätä, koska vasta silloin kun lähestyt sinulle janon tunnetta tuottavia asioita sillä asenteella että haluat mutta et tarvitse niitä voit käsitellää niitä kypsemmin ja järkevimmin. Toisaalta pitää myös muistaa että kaikki eivät halua pidempiä suhteita ja ongelmia nykyisten deittisovellusten käyttäjille voikin tulla jos toinen pitää Tinderiä ala carte menuna ja toinen drinkkilistana.

Eikä sovi unohtaa työelämän stereotypioita. Kuinka monta kertaa olemmekaan kuulleet jotain henkilöä kutsuttavan vaikka ”nuoreksi ja nälkäiseksi” tai ”menestyksen janoiseksi”. Eikä ero työelämässä ”nuoren ja nälkäisen” tai ”vanhan ja väsyneen” kohdalla ole iässä. Se on asenteessa uusia haasteita kohti. Nuoret ovat valmiita tekemään ”paskaduuneja” jotta saavuttavat suuremmat ja kaukaisemmat tavoitteet. Saman asenteen olisi syytä pysyä koko uran läpi jos tavoitteena on kehittyä huipuksi omalla alallaan.

Myyntityö käy tästä hyvänä esimerkkinä. Oppirahat on maksettava ja puhelinmyyntiä tehtävä, jotta kauppaa voi syntyä. Eikä palkintoa välttämättä ole vielä luvassa. Monesti myyjien provisiomallit palkitsevat vasta loppuun asti vietyä kauppaa minkä takia pitää nälkäisesti tehdä asioita pitkäjänteisesti. Sama pätee myös tunti- tai kuukausipalkkaisissa malleissa. Teetkö tunnit täyteen siksi, että saat seuraavan kuukauden palkan, vai panostatko tehokkuuteen, jotta saat ylennyksen tai mahdollisuuden edetä urallasi?

Yksi vai kaksi vaahtokarkkia?

Myös ravinnon kohdalla on hyvä huomioida se, että kun nälkä iskee, niin meidän laatustandardimme putoavat nopeasti. Mieti itse kuinka helposti suostut johonkin pikaruokavaihtoehtoon vain sen takia, kun et ehtinyt syödä lounasta. Se nälän tunne, jonka tunnemme ohi menneen lounaan takia ei oikeasti ole nälkä eikä mikään. Voin väittää että Suomessa ei tällä hetkellä asu juuri ketään, toista maailmansotaa kokeneita lukuunottamatta, jotka ovat kokeneet oikeaa nälkää.

Kyvyllä hallita syömisimpulsseja voi olla hyvinkin pitkäkestoisia vaikutuksia. Stanfordin yliopiston kuuluisassa vaahtokarkkikokeessa nelivuotiaat lapset laitettiin yksin huoneeseen vaahtokarkin kanssa ja heille sanottiin että he saisivat toisen vaahtokarkin, jos malttaisivat odottaa 15 minuuttia. Näistä lapsista joka kolmas jaksoi kärsivällisesti odottaa ja myöhemmät tutkimukset osoittivat, että he jotka malttoivat odottaa, olivat selvästi menestyneempiä elämässä mm. akateemisesti ja olivat myös kehonpainoindeksiltään matalampia.

Mieti siis, mitä asioita elämässä rinnastat enemmän veden kanssa ja arvioi rehellisesti onko sinun pakko tyydyttää tämä jano heti, vai pystyisitkö miettimään sitä tarvetta pitkäjänteisemmin ja ilman kiireellistä pakon tunnetta? Se että pystyt pitkittämään tarpeesi tyydytystä, johtaa kurin kasvamiseen, sekä kykyyn nähdä asiat selkeästi. Siten pystyt vaihtamaan janon tunteen näläksi niissä asioissa, mitä tavoittelet ja tulet saavuttamaan suuremman ja pidempikestoisen menestyksen. Samalla tavalla kuin yksi kaadettu hirvi (jos sitä ei jaettaisi) ruokkii yhtä ihmistä lähes koko talven, antaa aidosti rakastava parisuhde voimaa joka päivään kuin myös aidosti merkityksellinen työ syyn herätä aamulla.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s