Kuinka lisätä kontrollia omaan elämään

”Discipline equals freedom”

-Jocko Willink

Mitä kontrolli tarkoittaa? Dictionary.com määritelmän mukaan kontrolli tarkoittaa kykyä ”harjoittaa pidättäytymistä tai suunnan määritystä; hallintaa; komentamista”. Henkilökohtaisella tasolla tämä tarkoittaa tietoista asioista pidättäytymistä, oman elämän suunnan määritystä, mm. ajan- ja ajatusten hallintaa sekä itsensä komentamista toimintaan. Tämä on ihannetilanne, mutta totuus on hieman erilainen.

Monesti asioista pidättäytyminen on vaikeaa sisäisten ja ulkoisten ärsykkeiden vuoksi ja usein voi tuntua siltä, että jokin ulkopuolinen tekijä määrittää oman elämän suunnan. Kysymys kuuluu: olemmeko kontrollissa omasta elämästämme?

Kontrollin laajuus

Psykologiassa puhutaan hallintakäsityksestä (locus of control englanniksi), mikä jaetaan sisäiseen ja ulkoiseen hallintakäsitykseen. Ne ihmiset, joilla on sisäinen hallintakäsitys, uskovat itse hallitsevansa oman elämänsä tapahtumia. Ulkoisen hallintakäsityksen omaavat näkevät taas tapahtumien olevan oman kontrollin ulkopuolella. Kummassakin ääripäässä on huonot puolensa. Pakonomainen sisäinen hallintakäsitys voi johtaa kontrollifriikkiyteen, kun taas omista vastoinkäymisistä syyn laittaminen ulkoisille tekijöille voi johtaa samojen virheiden toistamiseen uudestaan ja uudestaan.

Mielestäni sisäisen hallintakäsityksen pitäisi olla lähtökohta. Erityisesti niille meistä joita kiinnostaa omien tavoitteiden saavuttaminen ja henkilökohtainen kasvu, on äärimmäisen tärkeää, että uskoo olevansa kontrollissa ja pystyvänsä muutokseen. Totuus kuitenkin on, että emme voi kontrolloida moniakaan asioita omassa elämässä, ja heti kun avaamme silmät niin omat ajatuksemme, SOME ja nykyajan mediatulva murentavat omaa kontrolliamme. Mikä siis avuksi?

Kontrollin lisääminen

Ensimmäinen askel kontrollin lisäämiseen on ymmärtää, että täydellinen kontrolli on aina illuusio. Syynä tähän ovat nimenomaan sisäiset ja ulkoiset ärsykkeet. Ja tässä piileekin kontrollin lisäämisen juuri: koska tiedämme, että täydellinen kontrolli on illuusio, voimme tehdä asialle jotain. Voimme toimia sisäisten ja ulkoisten ärsykkeiden hallitsemiseksi ja näin saavuttaa maksimaalisen kontrollin. Ulkoisia ja sisäisiä ärsykkeitä emme pysty kokonaan poistamaan, varsinkaan pitkäksi aikaa, mutta pystymme ja meidän myös kannattaa tähdätä niiden ajoittaiseen minimoimiseen.

Ulkoisten ärsykkeiden hallinta

Hereillä olo päivittäin ilman ulkoisia ärsykkeitä on harvinaista. Samalla kun ensimmäinen laite missä on näyttö tai kaiutin menee päälle, kontrollimme alkaa kadota. Sama pätee myös julkisilla liikkuessa tai autossa matkatessa. Mainokset, muut ihmiset, ärsyttävät autoilijat ym. vievät kontrolliamme pois ja ärsyttävät meidät ajoittain joskus jopa raivon partaalle.

Päivittäin voimme kuitenkin lyhyemmissä osissa esim. muutamaksi tunniksi lisätä oman kontrollimme määrää huomattavasti. Yksi tehokas tapa on aloittaa aamurutiini joka perustuu siihen, että teet tärkeimmän ja eniten fokusta vaativan asian heti ensimmäisenä aamulla. Olkoon se  opettelua, urheilua, lukemista tai mitä tahansa muuta; tärkeintä on tehdä se ENSIN. Vasta kun tämä yksi tärkeä tehtävä on suoritettu, voit lukea sähköpostit, tarkistaa Facebookin ja lukea uutiset. Aamut ovat erinomaisia kontrollia vaativiin asioihin, sillä silloin et ole vielä käyttänyt tahdonvoimaasi päivän muihin asioihin.

Vaikka aamut ovatkin erinomainen tapa maksimoida kontrolli, tulevat sisäiset ärsykkeet silti häiritsemään meitä ja ottavat ajatuksistamme vallan. Niiden hallintaan on hieman toisenlainen työkalupaketti.

Sisäisten ärsykkeiden hallinta

Sisäisten ärsykkeiden ja häiriötekijöiden hallintaan on kaksi erinomaista työkalua: meditaatio ja yksin tehty fyysinen harjoittelu. Vaikka et olisi koskaan kokeillut meditaatiota tai mindfulness-harjoitteita, pelkkä pysähtyminen ja pieni hengityksen kontrolloitu tasaaminen tai rentoutusharjoitus auttaa rauhoittamaan omat ajatukset. Taito pysähtyä ja fokusoitua uudelleen on äärimmäisen hyödyllinen silloin kun teet kognitiivisesti raskaita asioita mitkä vaativat keskittymistä. Tilanteissa missä omat aivot alkavat listaamaan muita asioita mitkä pitää tehdä ja ajatuksesi harhailevat, kyky tuoda fokus takaisin siihen mitä sinun piti tehdä, on korvaamaton.

Toinen tapa poistaa sisäisiä ärsykkeitä on raskas yksin tehty fyysinen harjoittelu. Kun juokset polkua pitkin keskellä metsää tai punerrat salilla kahdeksattakymmenettä toistoa, keskittyminen harjoitteen loppuunvientiin työntää kaiken muun pois mielestä. Lenkkeilyä ja treenamista voikin kutsua liikkuvaksi meditaatioksi.

Mistä aloittaa kontrollin lisääminen?

Valmistautuminen on kaiken A ja O. Siivoa huoneesi, suunnittele viikkosi, päivittäiset aikataulusi ja käy sunnuntaina kaupassa ostamassa koko viikon ruoat. Minimoi ne asiat elämästäsi mitkä johtavat turhaan ajanhukkaan ja mietiskelyyn kuten ”mitä tänään söis” tai ”mitä tänään tekis”. Jos näitä ei suunnittele, tulee helpommin valittua mäkkäri ja sohvalla telkkarin edessä löhöäminen uuden reseptin tai treenaamisen sijaan. Kun suunnittelet viikkosi, päiväsi, aamusi, iltapäiväsi ja iltasi etukäteen huomaat, että saat lisää kontrollia ja pystyt tekemään niitä asioita joihin ei aiemmin ollut aikaa. Elämäsi kurinalainen järjestely johtaa suurempaan määrään vapaa-aikaa, sillä käytät turhiin asioihin pienemmän osan päivästä.

Loppujen lopuksi kontrollin lisääminen ei vaadi mitään muuta kuin sen että teet seuraavat asiat:

  1. Määritä tavoitteesi oman elämän ja sen hallinnan suhteen
  2. Määritä suurimmat ulkoiset ja sisäiset häiriötekijät
  3. Päätä aika ja paikka missä eristät itsesi häiriötekijöistä
  4. Tee töitä omien tavoitteittesi eteen tässä ajassa ja paikassa
  5. Luo varasuunnitelmia häiriötekijöiden varalta (meditaatio ym)

Et tarvitse meditaatioguruja tai omaa toimistotilaa. Tarvitset youtubesta how-to videoita ja oppikirjoja niihin asioihin mitä tahdot oppia ja hallita, niin ja tietysti herätyskellon mikä vetää sinut sängystä kolme tuntia ennen töihin lähtöä. Siinä ehkä se suurempi haaste. Sitä varten, tarkista motivaatiomiehen kirjoitus aamurutiineista!

Työkaluja

Sovelluksia meditaation aloittamiseen: Headspace sekä Calm

 

Mainokset

Yksi vastaus artikkeliiin “Kuinka lisätä kontrollia omaan elämään

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s